Pöyrälenkkejä ja viininmaistoa

Pöyräilymaisemaa

Alban ympäristössä ovat aivan mainiot maastot niin maatie- kuin myös maastopyöräilylle ja pyöräilijöitä näkee joka paikassa: pienet ja isommat porukat kiipeävät rinteitä, yksittäiset lähinnä keski-ikäiset miehet laskevat mäkiä alas yli viittäkymppiä kalju kiiltäen (siis ilman kypärää) ja kahviloiden terasseilla kommentoidaan edellistä nousua ”urheilujuomaa” siemaillen.

Maantiepyöräilyyn alueen kapeat tiet antavat sopivasti haastetta. Paikasta toiseen ei pääse suoraan vaan aina on kierrettävä jokin mäen tai kukkulan kautta. Ilman karttaa on eksymisen vaara melko suuri varsinkin, jos ei pysty hahmottamaan mielessään noin kymmenkunnan kylän sijainteja toistensa suhteen.  Kylillä on kyllä näköyhteys toisiinsa, mutta koska suoraa tietä ei ole, voi olla että päädyt aivan toiseen kylää mihin tähtäsit. Ja sitten nämä mäet. Niitä on sopivasti. Korkeuseroa on parhaimmillaan 400 metriä ja jyrkkyyttä löytyy ihan tarpeeksi. Jyrkin kohta, mihin itse olen törmännyt (en kylläkään tällä matkalla) oli 300 metriä nousua kahden kilometrin matkalla. Maastopyöräilyyn voi käyttää merkittyjä vaellusreittejä, jotka risteilevät viinitarhojen ja pienten metsiköiden keskellä mäeltä toiselle. Koska reitit ovat pääsääntöisesti suunniteltu kävelijöille, on paikka paikoin niin jyrkkiä kohtia, ettei niitä kyllä ajamalla ylös pääse.

Jyrkkää on, tämän mäen kyllä ajoin vain alas

... ja mutkan takana mäki jatkuu
ja jyrkkenee

Tällä kertaa itselläni oli mukana maatiemankeli. Asuimme siis mäen laella, tai oikeastaan muutama kymmen korkeusmetriä La Morran kukkulalta alaspäin. Sieltä kun lähti lenkille, niin ensimmäiset 4-5 kilometriä menivät aina tosi kevyesti – alamäkeen.  Tämä kyllä tarkoitti myös sitä, että takaisin oli aina ylämäki. La Morraan pääsi ylös kolmea tietä: yksi sopivan haastava mäki tai 2 suhteellisen kovaa mäkeä. Sopiva tarkoittaa nousua Barolon kylästä: 3 km ja 200 metriä nousua ja vain muutama sata metriä jyrkkää. Muut kaksi ovatkin sitten hiukan haastavampia: 4 km ja nousua 300 metriä ja yli 10% jyrkkyyttä (tie nousee 10 m sadalla metrillä) ehkäpä noin kilometri. On se hyvä, että vaihdoin jo kotona uuden kevyemmän takarataspakan – alkoi jo usko omiin voimiin hiipua mäen puolivälin jyrkissä kohdissa. Juuri kun olit noussut 100 metriä tosi jyrkkää mäkeä ennen helpottavaa mutkaa ja sen takana loivenevaa mäkeä huomaatkin, että eihän tämä tästä loivene vaan edessä aukeaa samaa jyrkkyyttä puolen kilometrin suora. Kääntöpuoli on sitten nuo alamäet – mikäs sen mukavampaa kuin lasketella serpentiiniä alas.

Tälläisiä merkkejä kaipaisi Suomeenkin

Koska pyöräilijöitä on paljon, ovat autoilijat myös tottuneet heihin ja ovat erittäin kohteliaita ja huomaavaisia. Ohittaessa jätetään puolitoistametriä väliä ja jos ei ohi siten pääse niin jäädään odottamaan sopivaa paikkaa – vaikka hitaasti ylämäkeä kivutessa. Samaa huomaavaisuutta toivoisi myös Suomessa.

  

Ennen mitään muuta tämä Barolon alue tunnetaan viineistään ja se näkyy kaikkialla. Mihin vain päänsä kääntää niin aina näkyy pääosin viiniviljelyksiä ja kaikilla teillä on vähintään sadan metrin välein kyltti opastamaan johonkin sadoista viinitiloista. Pääosin tilat ovat melko pieniä perheyrityksiä, mutta on joukossa muutama vähän isompikin. Kaikki ravintolat tarjoavat hyvin kattavan otoksen paikallisia viinejä, tosin ei sitten missään muualla tuotettuja. Täällä Italiassa viini katsotaan oikeutetusti elintarvikkeeksi ja sen tuottajat maanviljelijöiksi.

Valinnan vaikeutta

Paras

Juuri näinä viikkoina eri kylät järjestävät tilaisuuksia, joissa kylän tuottajat esittelevät ensi kertaa vuoden 2010 barolo-viinejään. Toki ne ovat pääosin vielä tosi nuoria juotavaksi ja vaativat kypsytystä jopa vuosikymmeniä. La Morran kylän vuoro esitellä viinejään oli nyt viikonloppuna.  Paikalliset tuottajat pitävät kylän keskustassa yllä pientä viininmyynti ja –esittelytilaa, Cantina Communale di la Morraa. Sinne oli järjestetty maistiaistilaisuus, jossa oli esillä 11 tuottajan 38 eri baroloa  - vertailun mahdollistamiseksi osa myös vanhempia kuin 2010. Sisäänpääsy oli 10 € ja siihen siis sisältyi kaikki maistelu ja eritoten viinien esittely. Tuottajat kertoivat viineistään ja niiden valmistuksesta – tosin yhteisen kielen löytyminen oli joidenkin kohdalla pieni haaste. Omasta mielestäni parhaimmaksi osoittautui Renato Ratti nimisen tuottajan Conca. Kävin myymälän puolella katsomassa mitähän se maksaisi ottaa mukaan – hiukan yli 60€/pullo. Kyseinen viini olisi parhaimmillaan kun täytän 70-vuotta.

Tietenkin pistäydyimme Serralungan turisti-infossa moikkaamassa Riikka Sukulaa. Riikka kertoi viinin kukinnon olevan juuri nyt kriittisimmillään ja seuraava viikko ratkaisen hyvin suurelta osin sen, kuinka hyvä sato tänä vuonna saadaan. Itse he olivat juuri tuoneet markkinoille vuoden 2010 barolonsa sekä 2012 barberan. Jotakin taisi päätyä myös meidän autonperäämme. Riikalla ei ollut haluamiamme pulloja siellä infossa, joten hän toi ne meille La Morraan myöhemmin samana iltana. Tämä jotenkin kuvastaa ihmisten avuliaisuutta ja ystävällisyyttä tällä suunnalla.

Ja matka jatkuu kohti alppeja.

La Morra jää taakse, näkymä huoneistomme katolta