Walluf ja rautatieasema

Neljä viimeistä yöpymistä olimme jättäneet varaamatta ennen matkalle lähtöä. Ajatus oli mennä vähän sen mukaan, minne nenä näytti. Bormiossa viimeisenä iltana aloimme katsella kuinka pitkän rupeaman voisi seuraavana päivänä ajaa ja päädyimme katsomaan majoitusta Keski-Saksan tienoilta. Pienen googlauksen jälkeen päädyimme Frankfurtin lähelle Walluf nimiseen pikkukylään, joka tietenkin sijaitsee viinialueella – tällä kertaa Rheingaun alueella. Tänne päädyimme osittain siksi, että lopulta varaamamme majapaikka oli vapaa – melkein kaikki muut löytämämme olivat täynnä tämän viikonlopun. Majapaikka oli vanha rautatieasema. Se oli poistettu käytöstä ja muutettu 8 huoneen majoituspaikaksi, joka käytti itsestään termiä ”Pension”.  Aseman emäntä Uta oli energinen, hyvin ystävällinen, avulias ja ennen  kaikkea englannintaitoinen.

Ikkunamme näkyy kuvassa asemalaiturin katoksen päällä toinen vasemmalta

Itse paikalla meitä odotti jonkinasteinen yllätys. Tiesimme kyllä olevamme vanhalla rautatieasemalla, mutta jotenkin vasta paikan päällä tajusi, että aseman ohi menee myös junia. Kyseessä on Reinin vartta mukaileva päärata, joten liikennettä on paljon päivin öin. Lisäksi huoneemme oli radalle päin. Talo oli kuitenkin saksalaista vankkaa tekoa ja äänieristykset hyvässä kunnossa, joten loppujen lopuksi junat häiritsivät melko vähän. Majapaikassa oli pieni yhteinen aamiaishuone (aamiainen kuului hintaan) ja terassi, josta saattoi katsella ohi kulkevia junia. Pienenä yksityiskohtana aamiaishuoneessa oli kylmäkaappi, jossa oli viiniä olutta ja virvoitusjuomia tarjolla omakustannushintaa: olut 1€ ja 20 cl paikallista valkkaria 2€.

Walluf on ensimmäinen Frakfurtin länsipuolella sijaitsevista Rheingaun viinikylistä. Wallufista länteen on Reinin varella noin 6-7 kilometrin välein näitä pieniä viinikyliä. Emäntämme kertoi, että viikonloppuna on viereisessä Entvillen kylässä ruusufestivaalit. Kylä on kuulemma viiniensä lisäksi kuuluisa myös ruusuistaan. Suuntasimme sinne lauantaiaamusta paikallisjunalla. Kylä on pieni ja sen kävelee läpi 10 minuutissa. Kylän rannassa on pieni linna ja siellä löysimme varsinaisen ruusujen metsän; kaikenlaisia ruusuja, isoja ja pieniä, kaiken mahdollisen värisiä ja tuoksu aivan huumaava. Tämä todella on ruusukaupunki. Pyörimme kaupungilla aikamme ruusuja ihastellen ja aina välillä istahtaen juomaan lasillisen paikallista rieslingiä. Sää oli mahtava ja väkeä liikkeellä paljon.

Entvillen ruusuja

Saksalaista alkoholipolitiikkaa

Illaksi suuntasimme omaan kyläämme ja poikkesimme paikalliseen ravintolaan syömään. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että kyllä nämä saksalaiset osaavat sittenkin tehdä muutakin ruokaa kuin schnitzeleitä ja makkaroita. Otimme pääruuaksi molemmat ankanrintaa rusina-viinikastikkeessa ja annos oli ihan mahtava. Ja tietenkin maistoimme paikallista viiniä. Syötyämme kävelimme pitkin Reinin rantaa pieneen puistoon, jossa on iso viinitynnyri. Iso tarkoittaa tässä sellaista johon mahtuu mies sisälle viinipulloineen. Kyseessä on viinimyynti- ja maistelupiste. Paikallisilla näyttää olevan tapana tulla piknikille puistoon – omat syötävät mukaan ja viini ostetaan tynnyristä.

Reisling sekt ja Rein

Tällaista alkoholipolitiikkaa haluaisi myös Suomeen. Tämä tynnyri oli paikallisten viinituottajien ylläpitämä. Tynnyri piti viikoittain vaihtuva viinitila, siis myös viinit vaihtuivat viikoittain. Erittäin hyvä idea. Siinä sitten istuimme viinistä nautiskellen ja Reiniä pitkin lipuvia laivoja katsellen.

Viinimaisemaa Rheingaussa

Sunnuntainna suuntasimme jalan hieman syvemmälle ”sisämaahan” pois Reinin varrelta.

Tarkoituksena oli vaellella viinitarhojen keskellä. Joitakin kävelyreittejä oli alueella merkattu, mutta me hukkasimme opasteet parin kilometrin kävelyn jälkeen. Siispä nokka kohden seuraavaa kylää. Päädyimme Martinsthal nimiseen pikkukylään. Pääkatua kävellessämme huomasimme pienien viinitalon olevan auki – tai ainakin ovet olivat auki ja valot päällä. Pihalla törmäsimme nuoreen mieheen, joka osoittautui myöhemmin viininteosta vastaavaksi. Hän pahoitteli sitä, että tänään ei heillä ole maistelu tarjolla näissä tiloissa, mutta tuolla alhaalla puronrannassa olevassa kesäravintolassa saa maistella heidän tuotteitaan – suunta siis sinne. Otimme lasilliset ja vietimme pienen sadekuuron ajan katetulla terassilla. Isäntä tuli myös paikalle ja kysyin haluammeko maistella myös muita heidän viineistään – toki se meille kävi. Viinit olivat erinomaisia ja sovimme palaavamme maanantaiaamuna ostamaan muutaman pullon mukaan.

Seuraavana aamuna pakkasimme kamamme autoon ja lähdimme suuntaamaan kohden Tanskaa, Ruotsia ja kotia. Ennen moottoritielle suuntaamista piti kuitenkin käydä uudestaan

Viinitilan isäntä

siellä viinitilalla. Tilan nimi ole Engelmann-Schlepper. Isäntämme Johannes oli jo työn touhussa kun saavuimme paikalle. Halusimme maistaa tiettyä viiniä, mikä ei ollut tarjolla edellisenä päivänä kesäravintolassa. Siinä istuessamme kysyin, voisiko hän näyttää meille kellariaan ja kertoa viinin valmistuksesta. Se kävi hänelle hyvin ja tarinaa riitti hyvinkin tunniksi. Kävimme yksityiskohtaisesti läpi miten he käsittelevät rypäleitä hellävaraisesti, millaisia hiivoja he käyttävät, miten viineistä saadaan sopivan makeita, miten tynnyrit pestään jne. Johannes kertoi kuohuviininsä valmistuksesta. He käyttävät hyvin pientä painetta rypäleitä murskatessa, jotta vain paras mehu päätyisi viiniin. Rypäleihin jää heidän puristuksensa jälkeen vielä paljon mehua, jonka he toimittavat eteenpäin suuremmalle kuohuviinin valmistajalle nimeltä Henkell. Tästä jämästä tehdään Suomessakin suosittu ja suhteellisen hyvänä pidetty Henkell Trocken. Lopulta päädyimme ostamaan muutaman laatikollisen talon viinejä: erinomaista rieslingiä ja tietenkin tätä sektiä, jonka jämistä tuo Henkell Trocken tehdään.

Näin sitä viiniä tehdään ...

On erittäin mukavaa hankkia viinejä näin suoraan tuottajalta. Ainakin tietää miten viinit on tehty ja että laatu on tärkeää tuottajalle. Tämä tuo aivan uuden aspektin viinin maistelun, kun tietää millaista itse tuottaja näkee viininsä olevan. On sitten mukava tuumailla syksyllä ja talvella näitä kesän muistoja tutun viinipullon ääressä.